Viime kesänä sain huivi-idean, joka muistutti halo-valoilmiötä. Useampana talvena olen nähnyt noita ilmassa olevien jääkiteiden aiheuttamia “valeaurinkoja”. Osa niistä on ollut pyöreitä, osa aivan erimuotoisia. Nyt halusin neuloa huivin, joka koostuisi samoista elementeistä kuin Auer-huivi, mutta jonka pitsiosuudet pitenisivät huivin säteen kasvaessa.
Langaksi valitsin kirkkaankeltaisen vyyhdin Handun Luomuhuivilankaa. Siinä on 600 metriä sadan gramman vyyhdillä, joten se on oikein mukavanpaksuista, ei liian ohutta, mutta yhdestä vyyhdistä saa jo järkevänkokoisen pitsihuivin. Ajatuksenani oli neuloa samaa yksinkertaista pitsiä aina oikein neulottavien raitojen väliin, kunnes lanka loppuu, joten tällä kertaa ei edes tarvittu tarkkoja laskelmia, niinkuin monen muun huivimallini kohdalla.
Aluksi huivi eteni huimaa vauhtia, kuten niskasta aloitettavat huivit yleensäkin. Veljeni, joka ei neulo, oli vierailulla samana päivänä, jona aloitin huivin ja vitsaili, että älä nyt kerralla neulo koko huivia. Kerroin, että aluksi näyttää siltä kuin huivi voisikin valmistua saman päivän aikana, kun puoliympyrän säde kasvaa nopeasti, mutta kerrosten pidentyessä niiden neulomisaikakin pitenee, joten huivin koko ei pian enää näytä juurikaan kasvavan.
Pian huivin kanssa tuli vastaan ensimmäinen ongelma. Olin viime syksynä raskaana ja pahoinvointi oli alussa aikamoista. Olen aina rakastanut puhtaan keltaista väriä, mutta tällä kertaa väri tuntui pahentavan huonoa oloani. Olo oli sen verran kamala, ettei sitä viitsinyt ehdoin tahdoin pahentaa millään harrastuksella – neulomisen on tarkoitus tuottaa hyvää oloa, eikä pahaa – joten huivi sai jäädä hyllylle odottamaan pitkäksi aikaa. Jonkin ajan kuluttua jouduin jättämään neulomisen kokonaan, koska käsien liike pahensi merisairautta eikä käsitöiden tekeminen siksi ollut enää mielekästä.
Lopulta lähempänä joulukuuta oloni oli jälleen riittävän hyvä keltaisen huivin jatkamiseen. Huivi etenikin hyvin, kunnes vastaan tuli uusi pulma: lanka loppui keskellä pitsiraitaa, eikä se näyttänyt ollenkaan hyvältä. Vaihtoehtoina oli purkaa edellisen pitsiosuuden loppuun ja jättää huivi pieneksi, tai sitten keksiä reunaan jokin aivan muu ratkaisu. Päädyin jälkimmäiseen: päätin neuloa reunaan pitsireunuksen, joka olisi aivan erilainen kuin huivin peruspitsi. Parin mallitilkun jälkeen tiesin, mitä halusin ja sain purkaa muutamia kymmeniä kerroksia neuloakseni reunan.
Huivi olisi ollut valmis reilusti ennen joulua, ellei lanka olisi loppunut kesken noin 2/3
reunapitsiä neulottuani! Olin ennen purkamista arvioinut hyvän tovin, että langan pitäisi riittää koko reunukseen, mutta ei se riittänyt! Nyt menikin pidempi hetki miettiessä, mitä teen. Purkaako koko reunus ja edellinen pitsiraita, vai jatkaako huivi valmiiksi toisella langalla. Kolmas vaihtoehto oli purkaa reunus ja neuloa se eri langalla, jolloin värin vaihtuminen ei olisi ongelma, reuna kun neulotaan sivuttain, toisin kuin muu huivi. Samaa lankaa, etenkään samassa värissä, ei enää ollut saatavilla.
Selasin lankavarastoani – onneksi olin syöttänyt kaiken Ravelryyn, joten omaisuuteni tutkiminen kävi helposti – ja ainoa järkevä vaihtoehto oli ColourMartin Diamante värissä Sun. Koska se oli ColourMartin lankoja, se pitäisi vyyhdetä ja pestä ennen käyttöä. En halunnut ottaa riskiä, että Handun huivilanka huopuisi pesussa, jos pesisin koko huivin vasta valmiina. Tässä vaiheessa raskautta pahoinvointi oli tosiaan jo hellittänyt, mutta tilalle oli tullut muita vaivoja, enkä pystynyt pesemään lankaa moneen viikkoon ja projekti viivästyi taas.
Lopulta sain kuin sainkin huivin valmiiksi tammikuun lopulla. Koska lanka oli loppunut kesken, en halunnut suositella juuri tuonpaksuista – 600 m/100 g – lankaa, sillä sitä tarvittaisiin pienimpäänkin huivin kokoon enemmän kuin yksi vyyhti. Päätin siksi neuloa uuden mallihuivin vähän ohuemmasta langasta. Samalla saisin myös tarkistettua toisen koon silmukkamäärät ja sen, että olen laskenut oikein ja toisestakin koosta todella tulee suunnilleen puoliympyrä!
Uuden huivin langaksi valitsin vaaleanharmaata ColourMartin Diamantea. Olin juuri tilannut tuota lankaa lisää useammassa värissä ja tuo vaaleanharmaa niistä oli juurikin haloilmiön värinen. Neuloin langan kaksinkerroin saadakseni juoksevuudeksi noin 700 m/100 g. Samaan aikaan laitoin ohjeen jo koeneulottavaksi, joten tein uutta huivia yhtä aikaa koeneulojien kanssa.
Tällä kertaa tielle ei tullut kompastuskiviä ja huivi valmistui noin kuukaudessa. Diamante on todella ihanaa lankaa, kasmir antaa untuvaisen pinnan, kun taas silkki tekee lankaan pienen kimalluksen. Merino puolestaan tekee langasta soljuvaa ja sileää. Lankaa on parhaillaan joitakin värejä tarjollakin ColourMartin nettikaupassa.
Huivimallista tuli juuri niin kaunis kuin haaveilin, vaikka malli muuttuikin matkan varrella. Olen erittäin tyytyväinen sekä keltaiseen että harmaaseen huiviini ja niille tulee varmasti käyttöä.
Halo-huiviohje on saatavilla Ravelryn kautta täällä.