Nummi-huivin tarinan joudun aloittamaan sitä edeltäneestä huiviprojektista. Lapseni halusi vaaleanpunaisen huivin. Löysin sopivan ohjeen ja aloin neuloa. Parinkymmenen kerroksen jälkeen aloin keksiä joukkoon omiani, ja pian totesin, että haluankin tehdä lisäykset eri tavalla kuin ohjeessa. Aloitin alusta.
Neuloin kolmiohuivia aina oikein, ja laitoin väliin kapeita raitoja sileää neuletta. Keksin sopivia raitayhdistelmiä matkan varrella. Neuloin huivia monesti ollessani ulkona lasten kanssa. Tuon huivin nimeksi tuli Matka. Erinäisistä syistä en kuitenkaan kirjoittanut siitä ohjetta.
Lapsen huivista tuli niin mainio, että halusin samanlaisen itsellenikin. Kuten lapsenkin huivin kanssa, en suinkaan tyytynyt jo kertaalleen neulottuun versioon, vaan keksin taas parannuksia. Pohja oli sama: ylhäältä alas neulottava kolmio, jolla on leveyttä selvästi enemmän kuin syvyyttä. Siten se sopii myös lyhyempiselkäisille käyttäjille.
Koska lanka ei ollut tasapainoista, sileä neule olisi vetänyt vinoon. Epätasapainoinen lanka on liian kierteellä jompaankumpaan suuntaan ja siksi sileä neule vääntyy ensimmäisessä pesussa vinoon. Neliöstä tulisi siis salmiakin näköinen vinoneliö. Jotta neuloksen silmukat saa pysymään suorassa kulmassa toisiinsa nähden, tarvitaan yhtä paljon oikeita ja nurjia silmukoita. Siksi neuloin huivin enimmäkseen aina oikein. Laitoin tähänkin huiviin mukaan kapeita raitoja sileää neuletta. Tällä kertaa mietin etukäteen, miten rytmitän erilaiset kerrokset. Ainakin taulukkoni näytti todella hyvältä, joten miksei huivikin näyttäisi.
Huivi oli TV-neulontaa parhaimmillaan. Yksinkertainen malli ja paljon pitkiä kerroksia. En pitänyt kiirettä, sillä aina pitää olla kesken jokin sopiva, aivoton neule. Sen voi ottaa esiin, kun muut neuleet menevät pieleen.
Nummi-huivin nurja puoli
Saatuani huivin valmiiksi kirjoitin ohjeen. Yritin mitata huivistani tiheyttä, mutta raidat olivat sen verran ohuita, etten saanut luotettavaa lukemaa kerrostiheydelle. Siispä neuloin vielä mallitilkun. Yleensä se neulotaan ennen varsinaista neuletta, mutta tällä kertaa teinkin päinvastoin!
Nummi-huivin ohje on nyt ostettavissa Payhipin ja Ravelryn kautta.
Vuosia sitten tein useita, peräkkäisiä huivikokeiluja. Kun työn alla olevassa huivissa ilmeni oleellinen tekninen vika, keksin uuden version ja aloitin alusta. Muutaman yritys- erehdys -kierroksen jälkeen onnistuin. Huivista tuli Crayon Play, jonka julkaisin syksyllä 2015.
Crayon Play -huivi
Huivin muoto oli niin hyvä, että halusin neuloa useamman. Pari vuotta myöhemmin valmistui Crayon Fade. Tein myös pari pientä teknistä muutosta, mutta enimmäkseen silmukat ovat samat, kun taas värejä käytetään aivan eri tavalla. Siinä missä Crayon Playn idea oli hillitä superkirjavan langan väri-ilottelua neulomalla sitä vuorokerroksin yksivärisen langan kanssa, Crayon Faden juju on vaihtaa väriä liu’uttaen.
Crayon Fade -huivi
Pidän mallihuivin väreistä todella paljon. Se on myös käytössä toimiva, joskin seuraavalla kerralla taidan pienimmän koon sijaan neuloa koon M, ehkä jopa koon L. Mielessä välkky jonkinlainen häränsilmä useine väreineen, liukuen joko tummasta vaaleaan tai ehkä vielä mieluummin vaaleasta tummaan.
Crayon Fade -huivi
Crayon Fade -huivi
Huivi aloitetaan luomalla monta sataa silmukkaa käyttäen Judy’s Magic Cast-on -aloitusta. Sen jälkeen neulotaan ympäri huivin aloituskohdan lisäten samalla silmukoita muutamissa paikoissa, jotta saadaan aikaan oikea, hyvin harteilla pysyvä muoto. Kerrokset ovat pitkiä ja lisäyskohtia on vain viisi – oivallinen telkkarineule! Lopuksi tehdään röyhelö, osin estämään reunan rullautuminen, osin, koska röyhelöt näyttävät upeilta.
Crayon Fade -huivi
Crayon Fade -huivi hartioilla
Crayon Fade -huiviohje on nyt saatavilla Ravelryn ja Payhipin kautta.
Ostin viime vuonna Lanitiumin kesäalesta monta vyyhtiä polwarth-silkki -lankaa. Se on fingering-vahvuista ja sopiva välimuoto sileän ja rouhean välillä. Neljä ostamistani väreistä kuului mielestäni samaan työhön, joka oli ilmiselvästi huivi. Halusin korostaa jokaista lankaa erikseen, sillä ne olivat kauniita, hitusen vaihtelevansävyisiä värejä. Näin mielessäni värien liukuvan toisikseen, niinkuin muutamassa aiemmassa työssäni kuten Valentino, Indian Summer ja Sumu.
Tutkittuani mahdollisia raidoitusvaihtoehtoja vähän aikaa löysin sopivan juuri näille langoille. Valitsemani raidat toivat mieleen ääniaallon etenemisen ilmassa – tai miksei jossakin muussakin kaasussa tai vaikkapa nesteessä. Raidat valittuani laskeskelin vielä eri värien leveimpien raitojen leveydet, jotta langanmenekki olisi sopiva – en halua langan loppuvan keneltäkään kesken eikä toisaalta suuri määrä jämälankaakaan ole tarkoituksenmukaista. Lopputulos oli paitsi tehokas langankäytöltään myös kaunis.
Ääniaallot ovat pitkittäistä aaltoliikettä. Ilmanpaine vaihtelee aallon edetessä. Koska ilma on läpinäkyvää eikä ilman väri muutu paineen muuttuessa, ääniaaltoja ei voi nähdä. Vaski soi -huivi näyttää siltä, miltä kuvittelen ääniaaltojen näyttävän. Varsinainen ääniaalto ei tietenkään koostu erillisistä, jyrkkärajaisista pätkistä erisuuruisia ilmanpaineita, vaan paine vaihtelee liukuvasti.
Neulemalleja, joiden nimi viittaa ääniaaltoihin tai kaikuun, tuntui olevan vaikka kuinka paljon. En oikein tiennyt, minkä nimen antaa omalleni, kunnes eräänä rentoja hetkenä mieleeni juolahti eräs tavu. Aloin samantien maistella, mitä kirjaimia laittaa tuon tavun perään ja melkein heti se pulpahti suustani: vaski. Yksinään sana ei tuntunut sopivalta nimeltä tälle huiville, joten lähdin kokeilemaan sen perään eri sanoja. Liian pitkä nimi ei saisi olla, koska silloin kukaan muunkielinen ei muistaisi sitä, eikä varmasti osaisi kirjoittaa sitä oikein minkään sivun hakukenttään. Olen erinäisiä kertoja joutunut tavaamaan pitkiä, monikonsonanttisia vieraskielisiä nimiä, joten en halua aiheuttaa samaa päänvaivaa muille! Koska huivi oli saanut innoituksensa ääniaalloista, soiminen tuntui sopivalta tekemiseltä vaskelle – siispä annoin huiville nimeksi Vaski soi.
Värien valinnassa kannattaa huomioida pari seikkaa. Ensinnäkin, jos käytät huivia kaulasi ympärille kietaistuna niin, että huivin keskikohta tulee eteen, väreistä näkyy eniten väri B. Se on siis tietyllä tapaa huivin pääväri. Valitsisin siis väriksi B sellaisen, joka sopii parhaiten kasvoihisi. Samaan aikaan väri C on myös aika hyvin esillä ja koska sitä on vähemmän kuin muita värejä, se on tavallaan tehosteväri.
Toinen asia, jolla voi olla merkitystä, on värien menekki. Väriä C menee selvästi vähemmän kuin muita. Jos jokainen vyyhti on alunperin täysi, se tarkoittaa, että väristä C jää kohtalainen määrä jämälankaa – jonka voi käyttää johonkin toiseen työhön. Omaan huiviini valkoinen päätyi väriksi C juuri siksi, että voisin käyttää yli jäävän langan toiseen työhön yhdessä vihreän samaa lankaa olevan vyyhdin kanssa.
Mitä neuloa kirjavista langoista? Etenkin, jos väreillä on suuri kontrasti, joutuu miettimään tarkkaan, mitä langasta tekee. Sileä neule olisi ihanaa, mutta värit saattavat asettua miten sattuu ja kokonaisilme onkin sitten kaikkea muuta kuin ihana. Tähän mennessä olen ratkaissut asian neulomalla raitoja. Kirjavan langan kaveriksi otan jonkin neutraalin, kuten valkoisen tai harmaan, ja lopputulos korostaa kirjavan langan eri sävyjä muuttumatta sillisalaatiksi.
Tämänkertaisen huivini tarina ulottuu ajassa taaksepäin hetkeen, jolloin näin upean vyyhdin Colorsong Yarnin nettisivuilla. Lanka oli Mini Maiden värissä Masala. Kirkkaita perusvärejä aavistuksen murrettuna sopien täydellisesti yhteen. Sitä piti käydä ihailemassa monta kertaa. Lopulta olin tuhlannut haaveiluun niin paljon aikaa, että yhtäkkiä juuri tuo väri olikin poistomyynnissä. Jäljellä oli enää yksi vyyhti, eikä uusia tulisi! Ryhdyin välittömästi toimiin ja sain kuin sainkin viimeisen vyyhdin omakseni.
Vyyhti ehti pyöriä varastossani nelisen vuotta ennenkuin tiesin, mitä siitä tulee. Aloitin kolmiohuivin ja radoitin kirkkaanväristä Masalaa valkoisella Avantgardella. Ensin Masala-raidat olivat leveämmät ja valkoiset raidat kapeammat, sitten vähitellen asetelma liukui päinvastaiseksi.
Sattumalta Masala tarkoittaa myös taajamaa Etelä-Suomessa. Minulla vieläpä on henkilökohtainen suhde kyseiseen paikkakuntaan, sillä ensimmäinen kotini, jonka muistan, oli sen läheisyydessä. Kävin Masalassa esikoulun, mutta muutimme pois sen lukuvuoden aikana, joten kouluun en Masalassa ehtinyt. Emme kuitenkaan muuttaneet kauas, joten kävin paikkakunnalla vielä monta kertaa myöhemminkin seuraavien parinkymmenen vuoden aikana.
Masala-huiviohje on saatavilla Ravelryn kautta täällä.
Viime kesänä sain huivi-idean, joka muistutti halo-valoilmiötä. Useampana talvena olen nähnyt noita ilmassa olevien jääkiteiden aiheuttamia “valeaurinkoja”. Osa niistä on ollut pyöreitä, osa aivan erimuotoisia. Nyt halusin neuloa huivin, joka koostuisi samoista elementeistä kuin Auer-huivi, mutta jonka pitsiosuudet pitenisivät huivin säteen kasvaessa.
Langaksi valitsin kirkkaankeltaisen vyyhdin Handun Luomuhuivilankaa. Siinä on 600 metriä sadan gramman vyyhdillä, joten se on oikein mukavanpaksuista, ei liian ohutta, mutta yhdestä vyyhdistä saa jo järkevänkokoisen pitsihuivin. Ajatuksenani oli neuloa samaa yksinkertaista pitsiä aina oikein neulottavien raitojen väliin, kunnes lanka loppuu, joten tällä kertaa ei edes tarvittu tarkkoja laskelmia, niinkuin monen muun huivimallini kohdalla.
Aluksi huivi eteni huimaa vauhtia, kuten niskasta aloitettavat huivit yleensäkin. Veljeni, joka ei neulo, oli vierailulla samana päivänä, jona aloitin huivin ja vitsaili, että älä nyt kerralla neulo koko huivia. Kerroin, että aluksi näyttää siltä kuin huivi voisikin valmistua saman päivän aikana, kun puoliympyrän säde kasvaa nopeasti, mutta kerrosten pidentyessä niiden neulomisaikakin pitenee, joten huivin koko ei pian enää näytä juurikaan kasvavan.
Pian huivin kanssa tuli vastaan ensimmäinen ongelma. Olin viime syksynä raskaana ja pahoinvointi oli alussa aikamoista. Olen aina rakastanut puhtaan keltaista väriä, mutta tällä kertaa väri tuntui pahentavan huonoa oloani. Olo oli sen verran kamala, ettei sitä viitsinyt ehdoin tahdoin pahentaa millään harrastuksella – neulomisen on tarkoitus tuottaa hyvää oloa, eikä pahaa – joten huivi sai jäädä hyllylle odottamaan pitkäksi aikaa. Jonkin ajan kuluttua jouduin jättämään neulomisen kokonaan, koska käsien liike pahensi merisairautta eikä käsitöiden tekeminen siksi ollut enää mielekästä.
Lopulta lähempänä joulukuuta oloni oli jälleen riittävän hyvä keltaisen huivin jatkamiseen. Huivi etenikin hyvin, kunnes vastaan tuli uusi pulma: lanka loppui keskellä pitsiraitaa, eikä se näyttänyt ollenkaan hyvältä. Vaihtoehtoina oli purkaa edellisen pitsiosuuden loppuun ja jättää huivi pieneksi, tai sitten keksiä reunaan jokin aivan muu ratkaisu. Päädyin jälkimmäiseen: päätin neuloa reunaan pitsireunuksen, joka olisi aivan erilainen kuin huivin peruspitsi. Parin mallitilkun jälkeen tiesin, mitä halusin ja sain purkaa muutamia kymmeniä kerroksia neuloakseni reunan.
Huivi olisi ollut valmis reilusti ennen joulua, ellei lanka olisi loppunut kesken noin 2/3 reunapitsiä neulottuani! Olin ennen purkamista arvioinut hyvän tovin, että langan pitäisi riittää koko reunukseen, mutta ei se riittänyt! Nyt menikin pidempi hetki miettiessä, mitä teen. Purkaako koko reunus ja edellinen pitsiraita, vai jatkaako huivi valmiiksi toisella langalla. Kolmas vaihtoehto oli purkaa reunus ja neuloa se eri langalla, jolloin värin vaihtuminen ei olisi ongelma, reuna kun neulotaan sivuttain, toisin kuin muu huivi. Samaa lankaa, etenkään samassa värissä, ei enää ollut saatavilla.
Selasin lankavarastoani – onneksi olin syöttänyt kaiken Ravelryyn, joten omaisuuteni tutkiminen kävi helposti – ja ainoa järkevä vaihtoehto oli ColourMartin Diamante värissä Sun. Koska se oli ColourMartin lankoja, se pitäisi vyyhdetä ja pestä ennen käyttöä. En halunnut ottaa riskiä, että Handun huivilanka huopuisi pesussa, jos pesisin koko huivin vasta valmiina. Tässä vaiheessa raskautta pahoinvointi oli tosiaan jo hellittänyt, mutta tilalle oli tullut muita vaivoja, enkä pystynyt pesemään lankaa moneen viikkoon ja projekti viivästyi taas.
Lopulta sain kuin sainkin huivin valmiiksi tammikuun lopulla. Koska lanka oli loppunut kesken, en halunnut suositella juuri tuonpaksuista – 600 m/100 g – lankaa, sillä sitä tarvittaisiin pienimpäänkin huivin kokoon enemmän kuin yksi vyyhti. Päätin siksi neuloa uuden mallihuivin vähän ohuemmasta langasta. Samalla saisin myös tarkistettua toisen koon silmukkamäärät ja sen, että olen laskenut oikein ja toisestakin koosta todella tulee suunnilleen puoliympyrä!
Uuden huivin langaksi valitsin vaaleanharmaata ColourMartin Diamantea. Olin juuri tilannut tuota lankaa lisää useammassa värissä ja tuo vaaleanharmaa niistä oli juurikin haloilmiön värinen. Neuloin langan kaksinkerroin saadakseni juoksevuudeksi noin 700 m/100 g. Samaan aikaan laitoin ohjeen jo koeneulottavaksi, joten tein uutta huivia yhtä aikaa koeneulojien kanssa.
Tällä kertaa tielle ei tullut kompastuskiviä ja huivi valmistui noin kuukaudessa. Diamante on todella ihanaa lankaa, kasmir antaa untuvaisen pinnan, kun taas silkki tekee lankaan pienen kimalluksen. Merino puolestaan tekee langasta soljuvaa ja sileää. Lankaa on parhaillaan joitakin värejä tarjollakin ColourMartin nettikaupassa.
Huivimallista tuli juuri niin kaunis kuin haaveilin, vaikka malli muuttuikin matkan varrella. Olen erittäin tyytyväinen sekä keltaiseen että harmaaseen huiviini ja niille tulee varmasti käyttöä.
Halo-huiviohje on saatavilla Ravelryn kautta täällä.
Auer on niskasta aloitettava puoliympyrän muotoinen huivi. Siinä vuorottelevat aina oikein neulottavat raidat ja yksinkertainen pitsi. Jos lanka sattuu loppumaan kesken, huivin silmukat on helppo päätellä jo aiemmin – pitsikuvio on vain muutaman kerroksen korkuinen, joten lopputulos näyttää joka tapauksessa hyvältä.
Mallihuivin lanka oli ColourMartin 8/44NM-kasmiria. Se on kerrattu useammasta hyvin ohuesta ja tiiviistä langasta ja siksi se on silkkistä ja ihanan laskeutuvaa. Tuolla valmistusmenetelmällä tosin langasta tulee helposti epätasapainoista, mikä tarkoittaa, että sileä neule vetää vinoon, mutta vika ei tule esiin neulottaessa aina oikein tai pitsiä, joten tämän huivin kanssa lanka toimii erinomaisesti. Lanka on ehdottomasti yksi suosikeistani!
Neuloin huivin kahdesta sinisillä täplillä maustetusta vaaleanpunaisesta Handun sinkusta. Halusin kokeilla nuolen muotoista huivia, koska ne näyttivät niin mielenkiintoisilta. Ajattelin käyttää jotakin yksinkertaista kuviota, sillä lanka oli kirjavaa eivätkä monimutkaisemmat kuviot olisi erottuneet.
Päätin käyttää koukuttavaksi osoittautunutta Tainan kuviota, jossa vuorottelevat aina oikein neulonut raidat ja yksinkertaisimmat mahdolliset pitsikerrokset. Lopputulos: Tainan nuoli eli Taina’s Arrow.
Mallihuivi on 65 cm syvä ja 210 cm leveä pingotettuna. Huivista tuli riittävänkokoinen tällaiselle 180 cm pitkälle henkilölle.
Patenttihuivien sarja jatkuu. Nyt vuorossa on kulmasta aloitettava Itu. Samoin kuin edeltäjänsä Humus ja Honka, myös Itu on enimmäkseen telkkarineuletta. Reunan tuppilo neulotaan samalla kertaa kuin muu huivi, joten saattaa mennä parisen tusinaa kerrosta ennenkuin se tulee selkäytimestä.
Vihreä mallihuivin langoista on ihanaa SweetGeorgia Yarns Tough Love Sockia värissä Basil. Lanka on yllättävän pulleaa ja siksi lankaa kului enemmän kuin vaaleaa lankaa, joka puolestaan on Lorna’s Laces Solemate. Huivin Solemate on vaaleanpunaisella, mintuvihreällä ja vaaleansinisellä maustettu luonnonvalkoinen, nimeltään Princess Donna. Kumpikin lanka oli jo yksinään herkullista, yhdessä nuo vielä korostavat toistensa hyviä puolia.
Vielä en ole raaskinut käyttää huivia, mutta kyllä tuosta yksi lempihuiveistani tulee.
Honka-huivin ohje on nyt julkaistu. Ohje löytyy Ravelry-puodistani ja siihen sisältyy sekä suomen- että englanninkielinen pdf.
Honka aloitetaan ylhäältä ja siitä tulee kolmion muotoinen. Huivi neulotaan kaksivärisenä patenttineuleena, joten se on käytännössä kaksipuolinen eli sitä voi käyttää kumminpäin tahansa. Honka on saanut innoituksensa ja nimensä männyn juurakosta.
Huivin tarina alkoi ihkaensimmäisillä Jyväskylän neulefestareilla kesällä 2016. Osallistuin tuolloin Stephen Westin patenttineulekurssille. Siitähän sitten innostuin niin, että kotona piti heti aloittaa kokonainen huivi käyttäen juuri kurssilla opittuja tekniikoita. Sovelsin vanhaa ja hyväksi havaittua menetelmää ja neuloin ensin pienen “palikan” patenttia, ja poimin sitten silmukoita sen reunoista. Sen jälkeen lisäsin silmukoita reunoilla ja keskellä saadakseni kolmion.
Huivista tuli oikein ihana. Halusin kuitenkin ehdottomasti muuttaa kolme asiaa siinä, ja koska olin juuri aloittanut opiskelun, en ehtinyt miettiä ratkaisuja ennen kuin vasta kevään ollessa pitkällä. Huhtikuussa sitten pääsin uuteen yritykseen ja syntyi Humus. Ensimmäisestä huivista jäi kuitenkin kytemään ajatus neuloa melkein samanlainen huivi kuin ensimmäinen oli ollut. Kesällä tein ensin vielä Itu-huivin, joka on samaa sarjaa ja josta saatte lukea lisää piakkoin. Lopulta, yli vuosi Stephenin kurssin jälkeen, aloitin vihdoin Hongan.
Hongasta tuli juuri sopivankokoinen neljällä vyyhdillä. Reunan kuvio näkyy paremmin kuin olin toivonut, sillä valitsin erehdyksessä toiseksi reunan väreistä muita jonkin verran paksumman langan. Se olisi oikeastaan vaatinut paksummat puikot, mutta sattuma toimi tässä kohtaa hyvään suuntaan, sillä kuvio tulee nyt paremmin esiin kuin ohuemmalla langalla olisi tullut.
Kaikenkaikkiaan Honka onnistui täysin. Siitä on tullut talven käyttöhuivini, se on lämmin ja riittävän suuri. Lisäksi reunan kuvioiden kylmähkö, kirkas keltainen on lempivärini.
Esittelin Humus-huivin jokin aika sitten, kun sen koeneulonta alkoi. Nyt Humus on julkaistu. Parin koeneulojan mukaan huivi onnistui selkeiden ohjeiden ansiosta myös sellaiselta, joka ei ollut neulonut patenttia aiemmin. Ohje on saatavilla Ravelryn kautta sekä suomeksi että englanniksi.
